lauantai 27. elokuuta 2016

Ompelutila

Innostuin yhtenä iltana siivoamaan ompelutilaani kun pöydälle oli kertynyt vaikka mitä, ei oikein huvittanut mennä ompelutilaa lähellekään saatikka innostanut ompelemaan kun oli niin sekaista. Minulla olisi yksi tyynykangas hankittuna ja nyt kun ompelutila on siivottu, voin löytää itseni taas ompelemasta :)) En tiedä sitten koska ehtii, mutta ainakin tila on siisti:)




Pitsitkin pääsi järjestykseen pitsitelineeseen. Siisti ompelutila kyllä innostaa ompelemaan. Ulkona tuulee ihan hirveästi, ei kyllä huvita lähteä edes ulkoilemaan. Voihan sitä lauantain viettää sisälläkin tekemällä kaikkia rästitöitä :) Iloista viikonloppua kaikille. Minut löytää nyt myös instagramista
myhome_jaana, Tervetuloa myös sinne :)
 

sunnuntai 21. elokuuta 2016

Kirsikkamehua

Meillä on yksi kirsikkapuu pihassa ja se antaa tänä vuonna ison sadon, niitä ei syömällä kauheasti puusta häviä vaikka me kaikki pidetään kirsikoista ja niitä syödään. Sitten keksin, että voisiko niistä tehdä mehua ja minkähänlaista siitä tulisi, etsin netistä ohjeen ja täytyy sanoa, että kirsikkamehu on tosi hyvää. Sitä on vielä helppo valmistaakin :) Ohje on dansukker sivuilta, en laittanut sokeria niin paljon kun ohjeessa sanottiin ja hyvää silti tuli.



Minulla on kahdet pallovalot, toiset olohuoneessa ja toiset eteisessä ja eilen kun siivoilin, niin innostuin vaihtamaan näistä valoista palloja keskenään, olohuoneen valot oli harmaa valkoinen ja vaaleanpunainen. Sinne sekaan laitoin vähän tummempaa väriä ja niin valoista tuli vähän syksyisemmät ja tunnelmallisemmat :) Meillä on lapsetkin innostunut noista pallovaloista ja nuorimmainen säästääkin rahaa omiin pallovaloihin:)) Tämä nuorimmainen onkin varsinainen sisustaja, järjestys huoneessakin vaihtuu viikottain, taitaa olla äitiinsä tullut :)


Taas olisi työviikko edessä mutta ensin nautitaan sunnuntaista, kivaa viikkoa sinulle :))

perjantai 12. elokuuta 2016

Käsitöitä ja Kirsikoita

No nyt on meilläkin arki alkanut, kun lapsilla alkoi torstaina koulu :) Ihan hyvä niin, lapset kyllä jo odotti kovasti koulun alkua, toivottavasti into säilyy pitkään. On ollut niin kylmiä, oikeastaan syksyisiä ilmoja jo, että innostuin kutomaan yhdet sukat . Onneksi minulla oli jäänyt harmaata ja vaaleanpunaista lankaa juuri niin,että sain niistä vielä sukat.


Tänä vuonna meidän kirsikkapuussa on paljon kirsikoita, ollaan jaettu ystävillekin niitä kun ei millään ehdi kaikkia käyttää ;)  Tulisikohan niistä hyvä piirakka, taidan kokeilla joku päivä.


Huomenna meillä onkin ihana päivä tiedossa, päästään pitkästä aikaa juhlimaan häitä, siskoni tyttö menee naimisiin. Toivottavasti sää suosii, ettei ainakaan koko päivää sataisi. Meillä ollaan ihan innoissaan, tytöt sovittaa mekkoja ja miettii mitä pukisi päälle. Onhan se itsellekin kiva tunne, kun saa laittautua juhlaan :) Ihanaa viikonloppua kaikille.

torstai 4. elokuuta 2016

Kukka yllätys

Kun tulin tänään kotio töistä ja niskahieronnasta minua odotti pöydällä tälläinen ihastuttava kukkaistutus kori, mieheni oli sen minulle ostanut. Se oli kiva yllätys. Tänään olikin siivouspäivä kun meidän vanhin tyttö siivosi joten onkin kiva saada kukkia silloin kun koti on juuri siivottu.




Tänään on ulkona ollut sateista ja koleaa, jotenkin syksyn tuntua ja silloin alkaa tekee mieli polttamaan kynttilöitä. Se kuuluu niin syksyyn. Toivottavasti kuitenkin vielä on kesäisiäkin ilmoja ja saataisiin auringosta nauttia, kivaa torstai-iltaa kaikille.