lauantai 30. huhtikuuta 2016

Vappuaatto

Vappuaattoa vietetään meillä ihan rauhallisissa merkeissä, ollaan ihan kotosalla ja äsken grillattiin ulkogrillissä hyvät pihvit ja kasviksia. Sää oli aamulla ihanan aurinkoinen mutta nyt iltapäivästä on ollut pilvistä ja vähän sateista. Ostin kauppareissulla jo valkoisen orvokkiamppelin ja muutaman valkoisen orvokin jotka aion istuttaa pääoven terassille rottinkipurkkiin :) Terassi on niin paljas kun heitin pari viikkoa sitten talven jäljiltä callunat pois. On kiva saada vähän kevättä terassille. Nuorimmainen valitsi ihanan vappupallon tänä vuonna, hän mietti kyllä tarkkaan voiko vielä ottaa palloa ettei ole liian lapsellista, mutta kun näki tämän pallon niin eipä enää miettinyt :)


Ihana ballerina, voi kun tälläisiä palloja olisi ollut kun minä olin lapsi :) Nyt toivotan kaikille

                                                           HAUSKAA VAPPUA

perjantai 22. huhtikuuta 2016

Sisustusinto

Minulla taitaa nyt yhtäkkiä olla sisustusinto hukassa, toisaalta tulee intoa ompeluun ja keksin hyviä ideoitakin mutta sitten kun pitäisi toteuttaa, niin ei tule mitään, ei vaan saa aikaiseksi. Kai tämä kiirekin tekee osaltaan sen, että kun sitä aikaa viimein olisi niin ei sitten jaksakaan muuta kun istahtaa sohvalle ja lukea lehtiä. No toivottavasti se into jostain löytyy, kun vaan nämä ilmat olisi aurinkoisempia niin se intokin varmaan sieltä tulee :) Tänä aamuna kun heräsin, niin oli vähän flunssainen olo, onneksi on viikonloppu niin saa levätä. No nyt toiseen aiheeseen, meillä on tuo Ikean valkoinen sohva ja olen ollut siihen tyytyväinen mutta nyt olen nähnyt sisustuslehdissä- ja ohjelmissa jo pidemmän aikaan kulmasohvia ja alkanut ihailemaan niitä. Meillä on vaan ongelmallinen olohuone kun ei ole kun yksi kulma mihinkä sen voisi laittaa ja siinäkin sohva peittäisi osan olohuoneen yhtä ikkunaa ja toisella puolella on takaovi takapihan terassille, että taitaa sekin jäädä haaveeksi :)


Välillä vaan tuntuu, että tuo sohva ja kaksi nojatuolia ja rahi on meidän perheelle vähän liian vähän kun ei kaikille riitä istumapaikkoja tai siis löhöpaikkoja kun koko perheenä katsotaan telkkaria.

Olen aikaisemminkin täällä maininnut. että kaksi nuorinta tyttöämme on kovia sisustamaan huonettaan, otinkin kuvan meidän nuorimmaisen huoneesta kun mielestäni oli kivan näköinen stailaus :)


On niin järjestyksessä kaikki kosmetiikka. Toisen tytön huoneesta ei tällä hetkellä voi sanoa samaa, tyydyinkin vain laittamaan huoneen oven kiinni niin en näe sitä sotkua :) Tälläistä tällä kertaa, iloista viikonloppua kaikille!

perjantai 15. huhtikuuta 2016

Perjantai ja tortilla päivä

Yleensä mietin aina arkena mennessäni kauppaan työpäivän jälkeen, että mitä laittaisin ruuaksi. Onneksi perjantaina ei tarvi miettiä, olemme perheen kanssa päättäneet, että perjantaina syödään tortilloja. Vaihdellaan vaan jauhelihan ja kanan välillä plus tietysti salaattia, tomaattia,sipulia ym väliin. Jokainen saa tehdä sellaisen kun haluaa. Helppoa ja hyvää ja siitä alkaa meidän viikonloppu.
Miten se onkaan arkena niin vaikea keksiä eri ruokia kun tuntuu, että aina laittaa niitä samoja. Sitten välillä yritän ehtiä katsomaan netistä uusia ohjeita. Onko muilla samoja tuntemuksia arkiruuan suhteen?



Keittiön hyllyä järjestelin yksi ilta uudestaan. Nämä aurinkoiset ilmat innostaa vähän siivoamaan eri paikkoja :) Ikkunoitakin tarvii varmaan kohta alkaa pesemään. Nyt lähden lenkille vanhimman tyttöni kanssa ja illalla kannustetaan Tapparaa :)

perjantai 8. huhtikuuta 2016

Pitkästä aikaa...

Ehdin tekemään postauksen, sisustuksessa ei mitään uutta ole tapahtunut mutta muuten kyllä, miehelläni murtui nilkka pari viikkoa sitten ja se jouduttiin tietysti leikkaamaan ja kipsattiin ja kulkee nyt keppien kanssa. Minulla on luonnollisesti kaikki lasten kuskaamiset harrastuksiin ja välillä kouluunkin. Tuollainen kyllä vaikuttaa normiarkeen kun toinen on vähän pelistä pois :) Kiirettä vähän pitää sitten enemmän. Viime viikonloppu meni nuorimmaisen kanssa vielä Oulussa tanssin parissa joten nyt tuntuu, että tämä viikonloppu on enemmän kun tervetullut, ei tarvi lähteä mihinkään :)
Jos ehtisi katsoa kotia vähän sisustus silmällä, tekisi niin mieli ommella jotakin mutta se taitaa jäädä varmaan vielä haaveeksi. No ostin sentäs kauppareissulla ihania ruusuja :)



Tälläistä tällä kertaa, iloista viikonloppua kaikille. Toivottavasti nähdään viikonloppuna aurinkoakin.