maanantai 28. joulukuuta 2015

Vielä kuvia Joulusta

Laitan vielä vähän kuvia joulusta. Yleensä en pidä kauaa joulukuustakaan kun kyllästyn siihen, että se varisee. Nyt en vielä ole heittänyt kuusta ulos :)) Meillä on tänä jouluna kyllä ihana kuusi, tuuhea ja se tuoksuu hyvälle. Ihan kuuselle :) Tässäpä näitä kuvia vielä meidän joulusta










Nyt kohti uutta vuotta, sitä vietämme kotona perheen kesken. Raketteja katsoen ja lautapelejä pelaillen :) ja tietysti syömme hyvin. Uuden vuoden jälkeen on arki kyllä tervetullut, riittää tuo syöminen ja oleilu.

keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Joulu on jo ovella..

Tuntuu, että joka kerta jouluaatonaatto on se kiireisin päivä, tänään menee keittiössä kivasti päivä ja huomenna aamulla tuodaan kuusi sisälle ja lapset saavat sen koristella :) Sen jälkeen tämäkin talo rauhoittuu joulun viettoon. Tässä kuvia jouluisesta keittiöstä.




Tälläiset sydämet laitan keittiön tuolien selkänojaan joka joulu :)


Mutta nyt sinne keittiöön ja samalla toivotan kaikille lukijoilleni ja täällä blogissa käyville
                       
                                          Rauhallista Joulua

sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Jouluisia puuhia

Kävin yksi päivä Löytötavaratalossa ja siellä oli valkoiset hyasintit 1,50 kpl, pari lähti heti mukaan. Mielessä oli kokeilla tehdä niistä itse jouluinen istutus, otinkin ne pois mullasta ja laitoin ne lasiseen astiaan ja peitin sipulit Espanjasta tuoduilla kivillä, laitoin vielä kanelikoristeen päälle ja valmis, tuli ihan kivan näköinen :)



Jouluisia puuhia olen tehnyt muutenkin, porkkanalaatikko täytynee tänään tehdä ja saunan pesin eilen, oli ihana mennä illalla puhtaalta tuoksuvaan saunaan :) Vanhemmilleni leivoin yksi ilta taatelikakun. Sypressi sai sitten koristuksen myös, on ihan kivan näköinen. Täällä puuhat jatkuu niinkun varmaan muuallakin, tämä on minusta kivaa aikaa, puuhastella ja tietää, että kohta se Joulu on.



lauantai 12. joulukuuta 2015

Sypressi ja tonttuja

Ostin Tampereella käydessäni ihanasta kukkakaupasta sypressin. Se on Stocmannin vieressä ja se on  todella tyylikäs kukkakauppa, Kukkaikkuna nimeltään. Siellä olisi viipynyt pitempäänkin, oli ihania kukkia ym. Sypressi tuoksuu ihanalta. Meillä viimeisetkin tontut on otettu kätköistä sekä ala- että yläkertaan :)


Tämän tonttupariskunnan tein itse pari vuotta sitten :))



Yläkertaan ei varmaan tämän jouluisempaa ilmettä tulekaan kun on noi tontut ja porsas sohvalla, ehkä jotain pientä vielä...


Minusta jouluna täytyy olla aito havukranssi ovessa, niinpä kävin Tallipihalla yhtenä iltana sen hakemassa, on se hieno :))


Nyt onkin kivaa tiedossa, kohta lähdetään katsomaan nuorimmaisen tytön jouluista balettiesitystä, joten hauskaa lauantai-iltaa kaikille :)

lauantai 5. joulukuuta 2015

Jouluinen fiilis

Vaikka ulkona sataa vettä kaatamalla niin on jotenkin jouluinen fiilis, kuuntelen joulumusiikkia ja laitoin tulet takkaan :)) Ostin kauppareissulla valkoisia ja punaisia tulppaaneja. Kukat laitoin tähän ihanaan punaiseen maljakkoon jota en käytä yleensä muulloin kun joulun aikaan. Täytyy sanoa, että nyt on jouluinen fiilis, on kiva suunnitella jouluisia asioita.




Pari keskeneräistä käsityötä täytyy saattaa loppuun, toinen on joululahja ja toinen on tyttäreni lapaset, josko sen peukalon niihin ehtisi tehdä :)) Nyt siis sellasiin askareisiin.

sunnuntai 29. marraskuuta 2015

1. adventti ja tontut

Nyt jo on ensimmäinen adventti, voi kuinka tämä joulunalusaika menee nopeasti ja se on just Joulussa koko juttu minusta, että saa fiilistellä ja laittaa Joulua. Kaivoin kaapista ihastuttavat joulukirjatkin, jos niistä löytäisi jotain kivaa, mitä tehdä tai ainakin voi vaan ihailla kuvia :))



Pikkutontutkin pääsi adventin kunniaksi taas olohuoneen verhoille istumaan, ne on siellä istuskellut monta joulua.


 Käytiin pikipäin Ikeassa tyttöjen kanssa ja ostin viimein harmaan taljan olohuoneen rahin päälle, se on siinä ihan kivan näköinen.


Ensi viikolla on jo joulukuu ja lapset saavat avata tiistaina ensimmäisen luukun kalenterista, sitä on varmaan monessa kodissa odotettu :) Rauhallista adventtia kaikille :))


perjantai 27. marraskuuta 2015

lyhty ja hyasintti

Oli ihan pakko hakea kukkakaupasta valkoisia hyasintteja kauppareissulla, ne vaan on niin ihania :)) Ostin kolme niitä ja yksi päätyi keittiön saarekkeen päälle. Olen ajatellut hankkia tuohon saarekkeen päälle jonkinlaista lyhtyä ja ei tarvinnut kauppaan asti lähteä kun muistin, että mullahan on harmaa talolyhty yläkerrassa. Sehän sopii tuohon hyvin.




Olin ajatellut jotain tummaa lyhtyä, mustaa kenties mutta tämä saa nyt kelvata ainakin siihen asti kun se oikea tulee eteeni jossain. Valkoinen hyasintti on mun lempikukkia Jouluna, samoin valkoiset amaryllikset.  Iloista perjantaita kaikille :))


lauantai 21. marraskuuta 2015

Tähtiä ja säihkettä

Vaihdoin kesäverhot olohuoneesta pois ja tilalle laitoin valkoiset pellava rullaverhot, tykkään näistä aina vaan :) Jotenkin nämä sopii talvella tähtien kanssa yhdessä. Piti saada jotain säihkettä olohuoneeseen, joten samalla kun tilasin Jotexilta meidän kahdelle nuorimmaiselle tytölle sieltä kattovalaisimet niin samalla tilasin muutaman tyynynpäällisen. Vähän hopean säihkettä ja kukkakuviota, tykkään näistä kyllä paljon. Kaivoin vielä kaapista köyhäinhopeisen hurrikaanin olohuoneen pöydälle ja ilme muuttui kivasti :))





Keittiön hyllylle on ilmestynyt jo yksi tonttu, varmaan niitä alkaa pikkuhiljaa näkymään muuallakin.


Luntakin saatiin eilen tänne, joten se Jouluinen fiilis voi jostain löytyä, vielä kun lukee ihania joululehtiä niin se varmaan tulee :))

sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Messuostoksia

Olin Kädentaidot messuilla lauantaina niinkuin viime postauksessa mainitsin. Siellä oli kyllä paljon ihanaa nähtävää ja ostettavaa. Olen ihastunut keramiikka esineisiin ja astioihin ja siellähän niitä keramiikka esineiden ja -astioiden valmistajia oli paljon. Nämä astiat ovat uunin ja astiakonepesun kestäviä. Ihana pellavapyyhe jossa oli painettu kuvio oli myös pakko ostaa :)) Tuo sydän ei ole saippua vaan kiinteä kosteusemulsio, se on hyvä kuivuneille käsille ja sormenpäille. En ole ikinä tuollaista nähnyt mutta on kuulemma hyvä käytössä ja toimii. Tuo pupu taas, no se oli meille pakko kotiuttaa kun me mentiin tuon osaston ohi missä se oli niin lapset sanoivat, että sillä on ihan sellainen ilme, että se huutaa meidän perään joten kun me oltiin lähdössä messuilta ja mentiin taas tuon pupun ohi, oli se ostettava ja kyllä sillä onkin söpö ilme. Paikkansa se löysi keittiön hyllyltä :))



perjantai 13. marraskuuta 2015

Huonekalujen siirtoa

Sain idean yläkerran aulassa siirtää yhtä lipastoa toiselta seinältä toiselle ja kuinka ollakaan muutin koko järjestyksen. Olen miettinyt sitä jo pitkään mutten ole innostunut sitä toteuttaa. Yksi syy on se kun sohvapöydän välihyllyllä on sisustuslehtiä ihan kauheasti, pöytää ei jaksa siirtää jos ei ota lehtiä pois eka. Nyt kuitenkin innostuin siis muuttamaan järjestystä ja se kyllä piristi kummasti. Samalla laitoin vanhoja lehtiä pois ja löysin kaikki ihanat joululehdet joita pian alan innolla lukemaan :))
Mutta tässä kuvia siis yläkerran aulasta.









Tälläistä tällä kertaa. Huomenna on kiva päivä. Aion mennä kädentaidot messuille, siellä vierähtää kivasti muutama tunti. Tunnelmallista perjantai-iltaa kaikille :)

perjantai 6. marraskuuta 2015

Toiset pallovalot

Rapun alusta tilat on aina vaikeita sisustaa ja tuntuu, että siinä on vähän hukkatilaa, mitä ei saa järkevään käyttöön. Meidän rapun alla on meidän Siiri koiran paikka. Olen myös hankkinut Ikeasta siihen avolipaston. Pidän siinä minun kaikki sisustus- ja käsityökirjat. Noihin mustiin laatikoihin uppoaa paljon kaikkea tarpeellista ja vähemmän tarpeellista tavaraa :) Olen pitänyt tuossa rapun alla myös valkoisia heinäseipäistä tehtyjä tikkaita ja yksi ilta keksin, että siihenhän sopisi pallovalot hyvin. Niinpä tänään kauppareissulla hain ne, ne antaa kivasti tunnelmaa näin pimeänä aikana. Olen pitkään haaveillut, että maalaisin nuo portaat valkoiseksi ja sen kyllä aion tehdä, toivottavasti lähiaikoina ehtisin.


Tähän toiseen kuvaan halusi Siiri tulla poseeraamaan, onhan tämä hänen "huone" :))


Kiva kun on taas perjantai, taidampa sytytellä paljon kynttilöitä ja katsella telkkaria. Hyvät kahvitkin aion nauttia syntymäpäivän kunniaksi, muuten noita vuosia ei viitsi juhlistaa :)