sunnuntai 31. elokuuta 2014

Pihatöitä

Siinä se ihana viikonloppu meni taas äkkiä pihatöissä ja muissa askareissa. Meillä on tontin ympärillä Marja-aronia aita ja se on jo tosi korkea, siihen tulee näin syksyllä niitä marjoja ja en yhtään tykkää kun niitä on ainakin meidän aidassa niin paljon, että alaoksat melkein maata viistää. Olen sitten viikonlopun niitä kerännyt pois, että aita ei ihan menisi lakoon :) Mietin kyllä, että jos niistä marjoista tekisi hilloa, se sopii hyvin kanaruokien kanssa kuulemma. Marjoissa on C- vitamiinia myös paljon.
Viikonlopun kunniaksi ostin liljoja ja nyt ne ovat auenneet kauniisti.

Kynttilöitäkin on taas kiva iltaisin poltella. Tästä on kiva lähteä ensi viikkoon, kalenteriin on ainakin merkattu kaksi vanhempainiltaa ensi viikolle :)

lauantai 23. elokuuta 2014

H&M Home

Vihdoin pääsin käymään tuolla H&M Home liikkeessä Idea Parkissa. Siellä oli kyllä kaikkea ihanaa ja sieltähän ostin uuden pöytäliinan olohuoneen pöydälle, tykkäsin heti helmen harmaasta väristä :)
Mietin aika kauan tätä koria mihinkä saa laitettua torkkupeittoja ja tyynyjä. Se ei niin heti ollut mun väri kun oli tota mustaakin siinä, mutta mitä enemmän sitä katsoi sitä enemmän se alkoi sopia meille ja kyllähän se sopiikin, samoin tuo pöytäliina on kiva.


Tuo tähtitorkkupeitto joka tuossa parissa kuvassa on tuolla korissa, on meillä kovassa käytössä. Aina joku ottaa sen sohvalla ja käpertyy siihen. On kiva kun sille on paikka kun sitä ei tarvita :) Ihanaa lauantai-iltaa kaikille.

sunnuntai 17. elokuuta 2014

Kiva Sunnuntai

On ollut kiva sunnuntai, paljon olen saanut aikaiseksi. Oikeastaan jo eilen sain tämän edellisessä postauksessa mainitsevani maton tytön huoneeseen valmiiksi, siitä tuli aikas kiva vaikka tuo turkoosin sävy ei ollut sitä mitä kuvassa kun tilasin netin kautta kudetta. Tyttö piti siitä kovin ja kyllä se sopii hänen huoneeseensa.
 
Olen joskus ostanut Pentikiltä tälläisen  tuolin takan eteen, ajatuksena että siinä olisi hyvä
 istua kun sytyttää takkaa. Tuolissa on huono istua kun siinä ei ole pehmustetta, niinpä tänään innostuin virkkaamaan siihen päällisen.                                                                                                                 
Meillä on aika paljon kirsikoita puissa ja tein tänään kirsikkahilloa. Meillä tykätään siitä mm. kaaliruokien kanssa :) Eilen meidän tyttö halusi kovasti leipoa muffinseja ja nam kyllä ne maistui.Daimsuklaa muffinsit on kyllä  hyviä. Kivaa viikon alkua kaikille.







perjantai 15. elokuuta 2014

Mattoja ja perjantai

Olen aikaisemmin kutonut pyöreitä mattoja mutta halusin kokeilla kutoa tuollaisen suorakaiteen muotoisen maton ja siitä tuli kyllä ihan kiva. Matto löysi paikkansa meidän makuuhuoneesta :)
Nyt teen tytön huoneeseen taas pyöreätä mattoa, siitä laitan kuvaa kun valmistuu.
Kivaa kun on perjantai ja ensimmäinen kokonainen kouluviikko on takana, meillä syödään perjantain kunniaksi pitsaa :)) Sain mieheltäni ihania nimipäivä kukkia. Nyt on kiva aloittaa viikonloppu.

tiistai 5. elokuuta 2014

Loman loppu..

On kohta edessä koululaisilla ja minulla myös. Täälläpäin alkaa koulut torstaina, jännää on äidilläkin kun yksi lapsista menee seitsemännelle luokalla ja kaksi aloittaa lukion. Tuo alakoulusta yläkouluun meno on kyllä lapselle suuri muutos ja se jännittää myös meidän tyttöä. Koulu on isompi ja joka tunti on eri luokassa. Tyttö jännittääkin sitä löytääkö luokkiin, mutta pianhan sen oppii. Uskon, että ekan päivän päästä jännitys on poissa. :) Innostuin yhtenä päivänä järjestelemään taas yläaulan huonekaluja uuteen järjestykseen. Tässä vähän kuvia.
Keksin myös, että lipasto joka on ollut yläkerrassa muuttaa alakertaan ja siinä vasta työtä oli kun kannoimme sen raput alas. :) Tarkoituksena oli viedä alakerran lipasto yläkertaan, mutta kun tyhjensin sitä, huomattiin, että se oli huonossa kunnossa, joten minä sain siitä tulevaan kesäkeittiöön lipaston, jonka aion tuunata kesäkeittiöön sopivaksi. Nyt yläkertaan täytyy ostaa lipasto kun vaan löydän sopivan. Tässä kuva nyt alakerrasta :)
Nyt menen nauttimaan viimeisistä lomapäivistä :)